sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Hotelli Pikkusyöte / Ravintola Puro lounas 3.2.2018

Arvostelussa Hotelli Pikkusyötteen Ravintola Puron lounas 3.2.2018
¨

Esitiedot

Tunturi Pikku-Syöte on Pudasjärven kunnassa sijaiteva laskettelukeskus. Kävin  lyhyellä vapaa-ajan matkalla ja pääsin testaamaan myös Ravintola Puron lounaan. Olen käynyt Syötteellä useamman kerran, mutta tässä ravintolassa en ole koskaan aiemmin ruokaillut.

Nykytila

Miljöö

Ravintolan sijainti on hyvä laskettelijoille ja muille lomailijoille. Jylhät maisemat parantavat ruokailukokemusta huomattavasti. Ruokasali oli mukavan tilava. Oiva-raportti oli esillä ja hyvät pisteet siitä. Käsidesiä oli tarjolla, siitä plussaa. Palvelussa ei moitittavaa. Lounas oli buffet eli ruokaa sai hakea itse niin paljon kuin halusi.

Ruoka


Lounaaksi oli kampelaleikettä. Lisukkeina oli perunoita, monipuolinen salaattivalikoima, leipiä, kahvia. Positiivisena yllätyksenä juomavaihtoehtoja oli mukavan runsaasti: maitoa, mehua, vettä, kivennäisvettä ja smoothieta. Jälkiruoaksi oli mustikkasoppaa. Lounas oli aika runsas tarjonnaltaan ja monipuolinen. Kampelaleike oli maukasta, leikkeen sisällä oli jonknlaista juusto-pinaatti (ehkä?) sekoitusta, joka maistui kyllä hyvälle, mutta sitä oli aavistuksen liikaa. Perunat ja salaatit ajoivat asiansa myös. Mustikkasoppa maistui liikaa perunajauholle, eli se ei ollut mikään makuelämys, mutta plussaa siitä ettei se ollut liian makeaa myöskään.

Loppuarvio

Lounaan hinta on 10e, joka on pieni hinta noinkin laajasta ja laadukkaasta buffetlounaasta. Plussaa erityisesti monipuolisesta juomavalikoimasta. Kampelaleike oli onnistunutta. Jylhät maisemat toivat tunnelmaa ruokailuun. 

Arvosana 4/5





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pizzeria Ruka arvostelu

Hei! Taas arvostelun merkeissä uusi postaus. Pieni tovi kerennyt vierähtää taas edellisen postauksen jäljiltä, ehkä tässä vielä muistaa, mit...