lauantai 10. helmikuuta 2018

Pad Thai Baan Naa arvostelu

Esitiedot


Arvostelussa Pakkahuoneenkadulla sijaitseva thaimaalainen ravintola Pad Thai Baan Naa. Kyseisessä ravintolassa olen käynyt kerran aiemmin noin vuosi sitten. Ravintola on aika tuore tapaus Oulun ravintolamaailmassa. Monimutkainen nimi, mutta ei nimi ravintolaa pahenna, mikäli ravintola ei nimeä. En koskaan muista ravintolan nimeä, lähinnä mieleen tulee banaani. Oulun thaimaalaiset eivät ole erityisen tuttuja minulle, mutta Kauppurienkatu 4:ssä sijaitseva Phuket - Thai Take Away lienee monelle tuttu, sitä voin suositella. Mainittakoon vielä, että ennen vierailua suoritin 10 km hiihtolenkin, jonka vuoksi energiantarpeeni oli kasvanut ja nälän tunnekin oli kokolailla aikalaillakin kasvanut. En tiedä onko kukaan valtionpäämies ruokaillut tässä paikassa.

Nykytila


Sisustus on thaimaalaiseen kulttuuriin tietääkseni sopiva. Thaimaassa en ole vieraillut, mutta sisustukseen kuuluu itämaiseen kulttuuriin sopivia koristeita, ja taustalla soi jonkinlainen itämainen musiikki. Tuolit ja pöydät olivat avaria. Käsidesiä tarjoiltiin tiskiltä, mikäli sinne halusi astella ennen maksamista. Oiva-raportti ei valitettavasti osunut näkökenttääni vierailun aikana, vaikka se pyöri kyllä mielessäni. Tarjoilu oli nopeaa ja toimivaa, kielimuuria ei ollut, mutta ei myöskään syvällisempiä keskusteluja. Ruokalistalla oli (todennäköisesti) tyypillisiä thaimaalaisia eväitä, kuten riisiä, kanaa, porsasta, jättikatkarapua ja nuudeleita yms. Päätin nautiskella Pad Thain, paistettua riisinuudelia jättikatkaravuilla. Odotusaika oli suhteellisen lyhyt, ehkä noin 10-15 minuuttia. Ennen varsinaisen pääruoan valmistumista, pöytään tuotiin alkupalaksi ilmeisesti rapusipsejä. Ajatuksena miellyttävä, mutta en tykännyt rapusipsien mausta, jopa ällöttävää syödä vaahtomaista kovaa katkaravunliemelle maistuvaa alkupalaa. Pääruoka oli pääasiassa maittavaa. Jokseenkin epätulista, vaikka tilauksen yhteydessä sovimme keskitulisuudesta. Ruoka-annoksen koko jätti toivomisen varaa. Maku sinänsä oli hyvä, ja jättikatkaravut maittavia. Ruoka ei ollut lähellekään niin mausteista, kuin voisi olettaa tämmöisissä paikoissa olevan. Rasvainen nuudeli kiinnitti huomiota. Kasviksia ei ollut kovin paljoa nuudelien seassa.

Loppuarvio


Ruoka Pad Thai Baan Naassa oli ihan hyvää. Ruoka-annoksen koko oli liian pieni. Annoksen hinta oli 15.90e. Tuolla hinnalla saa esimerkiksi Kauppuri5:sta Teurastajan + ranskalaiset + veden. Toki ruokatyylit on erilaisia, mutta Teurajastalla elää ainakin yhden kokonaisen vuorokauden. Tällä hetkellä kirjoitan tätä arvostelua munkki suussa kahvia juoden alle tunti varsinaisesta ruokailusta. Hinta-määrä suhde siis huono. Hinta-laatu hieman parempi. Thai Phuket Take Away on ainakin viimekertaisen vierailun perusteella parempi annoksien koossa, maussa ja hinnassa. Kyllä tässäkin paikassa voi syödä ja se on hyvää vaihtelua. Miinusta ruoka-annoksen koosta, Oiva-raportin puutteesta ja hinta tuntui isolta annoksen kokoon suhteutettuna. Plussaa hyvästä mausta, käsidesistä, palvelusta, miljööstä, hyvästä sijainnista ja ilmaisesta vedestä. Ei sovi mättöpaikaksi, mutta hyvää vaihtelua.

Arvosana 2 ½ / 5 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pizzeria Ruka arvostelu

Hei! Taas arvostelun merkeissä uusi postaus. Pieni tovi kerennyt vierähtää taas edellisen postauksen jäljiltä, ehkä tässä vielä muistaa, mit...