tiistai 30. tammikuuta 2018

Cafe Rooster lounas

Tällä kertaa arvostelussa Cafe Roosterin lounas (+ hieman yleistä asiaa Roosterista).

Esitiedot

Olen käynyt Cafe Roosterissa monesti. Vuonna 2013 perustettu ravintola on kieltämättä oiva lisä Oulun tarjontaan. Sijainti on loistava Torikadulla. Paikan parasta antia lienee hampurilaiset ja brunssi, lounas on jäänyt hieman näiden varjoon. Alakerrassa on pubi josta saa hyvää, mutta hintavaa olutta.

Nykytila


Miljöö


Roosterin miljöö on kieltämättä Oulun parhaimmistoa. Vanha restauroitu puutalo sopii tarkoitukseen erittäin hyvin. Tunnelma on siis huipussaan. Erittäin tilava rakennus. Vessat ovat siistit. Oiva-raportti nähtävissä heti ensimmäiseksi sisään astuessa, täydet pisteet. Käsidesiä saatavina seuraavaksi. Palvelu on yleensä ystävällistä. Lounasaika on arkisin klo 14 saakka. Astelin lounaalle klo 13:20 ja tilanne näytti hieman huolestuttavalta, ruoka oli lopussa. Tiedustelin asiaa myyjältä joka kyllä ystävällisesti kertoi, että ruokaa on tulossa lisää. Plussaa vielä runsaasta sanomalehtivalikoimasta joita voi lueskella.


Ruoka


Lounaaksi oli "lihamureketta Viskaalin naudanlihasta, herkkusieni-pekonikastiketta, perunamuusia, tofu-kasviswokkia, borssikeittoa ja smetanaa". Lisäksi lounaaseen kuuluu salaatit, leivät, muut tilpehöörit ja kahvia. Pääasiallinen mielenkiintoni suuntautui toki lihamurekkeeseen. Lihamureke oli ihan hyvää, paikoin kuivahkoa reunoilta. Herkkusieni-pekonikastike sopi siihen hyvin ja toi kosteutta. Perunamuusi oli aivan perus muussia. Ruokajuomaksi vettä. Mielestäni olisi hyvä jos lounaalla olisi juomana jotain muutakin kuin vettä, esim. mehua, maitoa tai limpparia. Kahveja oli kahta erilaista valittavana, tummaa tai vaaleaa.


Loppuarvio


Lounasbuffetin hinta 10.20e, opiskelijakortilla 10% alennus. Plussaa yleisestä miljööstä, kahdesta eri kahvista lounaalla, käsidesistä ja opiskelija-alennuksesta. Lounas oli hyvää "kotiruokaa". Miinusta ruokajuoman puutteesta, lounaalle kuuluisi ruokajuoma. Hinta-laatusuhteeltaan ihan hyvä setti, toki yksittäisen lounaan kohdalla arvosana voi vaihdella paljonkin. Jos puhutaan yleisesti Cafe Roosterista, mielestäni se on yksi Oulun parhaimmista ravintoloista, erityisesti burgerit + brunssi on Oulun parhaimmistoa. Miinukseksi voi laskea paikan hintatason. Lounaalla ollessani kuulin erään naisen tilaavan "teen ja mokkapalan", hinta 6.20e. Kahvit, leivokset ja erityisesti alakerran oluet ovat suoraan sanottuna kalliita verrattuna yleiseen hintatasoon Oulussa. Lounaan hintataso on edullisempi.

Arvosana lounaalle 3/5.

Yleisarvosana Cafe Roosterille 4/5, isoimpana miinuksena hintataso.
Lihamureke, muusia, leipää, VETTÄ

Päivän pakollinen salaatti


1 kommentti:

  1. Samoilla linjoilla oon tämän paikan suhteen ja lounaan hinta on positiivinen yllätys paikan muuhun hintatasoon nähden. Ruokajuoman puute on kyllä melko hämmentävää suhteessa muuten hyvään kokonaisuuteen..

    VastaaPoista

Pizzeria Ruka arvostelu

Hei! Taas arvostelun merkeissä uusi postaus. Pieni tovi kerennyt vierähtää taas edellisen postauksen jäljiltä, ehkä tässä vielä muistaa, mit...