lauantai 22. syyskuuta 2018

Mikan Cafe & Burger Oulu arvostelu

Arvostelussa Mikan Cafe & Burger. Mukavaa, että Oulun burgeriskeneen saadaan uusia tuulia. Tähän asti kova kolmikko Kauppuri5, Rooster ja Tuba ovat hallinneet burgerimaailmaa Oulussa, kiilaako Mikan Cafe & Burger mitalisijoille? Se selviää kohta. Paikka on aloittanut toimintansa kesän loppupuolella tietääkseni, ja sitä on paljon kehuttu viime aikoina facebookin erilaisissa keskusteluissa. Pakkohan se on testata sitten.

Ravintola sijaitsee rautatieaseman edessä Asemakatu 39 osoitteessa, joten sijainti sinänsä on hyvä. Sisustus matkii 50-luvun tyyliä joka on tuttu jenkkileffoista. Seinillä koreilee vanhat rokkistarat, ja heidän musiikkinsa soi. Uutuuden vuoksi uteliaita asiakkaita kyllä riittää, kuten tänäänkin. Odotusaika venyi pitkäksi, ja lopulta noin 10 min odottamisen jälkeen pääsi antamaan tilauksen. Ruoka tuli 40min sen jälkeen, joten odotusaika yhteensä 50 minuuttia. Annetaan anteeksi tällä kertaa, paikan uutuuden ja ruuhkan vuoksi. Asiakaspalvelu oli kyllä ystävällistä kaikissa tilanteissa, mutta pieni alkukankeus näkyi vähän kaikessa: tilausten ottaminen, ruoan tuleminen (esim. burger ja ranskalaiset saattoivat tulla eri aikaan) jne. Mainittakoon vielä, että paikan erikoisuutena on pirtelöt, joita en testannut vielä, mutta jatkossa aion testata, sillä ne näyttivät todella hyviltä.

Sitten ruokaan: otin normi burgerin pienellä tulisella twistillä 9.50e, joka heidän menussaan on "Ring of fire", 140g pihvi, pekonia, chilihiilloke, chilimajo, salaattia. Burgerin saa ateriaksi 4e lisäpanostuksella, johon kuuluu pieni limu ja ranskalaiset. Dippi 1e lisää. Burger oli perushyvä. Pihvi ei ollut medium, mutta se oli tarpeeksi mehevä. Ongelmana monissakin paikoissa on majoneesin tai muiden täytteiden kylmyys, kuten tässäkin tapauksessa, se ikävästi tuntuu suussa burgeria syödessä. Maku oli perus hyvä. Ranskalaisista iso miinus. Ne olivat ohuita, lötköjä, kevyesti suolalla maustettuja, tulee mielikuva pakasteranskalaisista uunissa kevyesti lämmitettynä. Valitettavasti useissa paikoissa ei ranskalaisiin panosteta, vaikka se on erittäin iso osa burgeriateriaa. Chilidippi ei ollut tulinen.

Ehdotukseni uusille ruokapaikoille: tarjotaan asiakkaille esim. kahvit tai joku keksi palkinnoksi kirjallisen palautteen antamisesta. Palaute on uusille ravintoloille tärkeää, ja jos sitä kysellään pelkästään pöydästä tai kassalla suullisesti, ei suomalaiset anna rehellistä tai pitkää vastausta. Pienellä "porkkanalla" asiakkaat antaisivat kirjallisen palautteen ja pienet tai suuret korjaukset ruokaan, palveluun, tai mihin tahansa saataisiin tehtyä nopeasti.

Yhteenveto:
+miljöö
+palvelu
+burgerin pihvi
+/- hinta
-2 ranskalaiset
-kylmä majo

Arvosana: 3-/5. 

Valitettavasti jonkun käsittämättömän kännykän kameramokan takia burgerista ei tallentunut kuvaa, joten joudun käyttämään googlesta löytynyttä kuvaa, josta tekijänoikeudet kuuluvat Janne K nimiselle henkilölle.


Mukavia uusia tuulia Ouluun, mutta parannettavaa löytyy erityisesti ranskalaisista.


Ulkoapäin


Leikkiautot mukava idea.


Miljöö.


Vertailuna Kauppuri 5 eiliseltä: Isomakke erikoisbugeri 10e ja ranskalaiset 2e. Ranskalaiset todella erottuvat edukseen: hyvin maustettuja, paksuja ja rapeita, dippi savuhabanero dippi erityisen hyvää.  Pihvi ei ollut mielestäni normaalia kauppurilaatua, vaan enemmän tiiviin ja massamaisen tuntuinen, ei 100% kokolihan tuntuinen, mutta pitää testata jatkossa lisää.  4/5


ps. menen huomenna lenkille/salille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pizzeria Ruka arvostelu

Hei! Taas arvostelun merkeissä uusi postaus. Pieni tovi kerennyt vierähtää taas edellisen postauksen jäljiltä, ehkä tässä vielä muistaa, mit...